perjantai 1. helmikuuta 2013

Rakkaus antaa itsensä!


Todellinen rakkaus antaa itsensä, olin aina ajatellut rakkaudesta, että mitä minä saan, kunnes ymmärsin, että kyse on antamisesta eikä saamisesta. Teorian olin kyllä aina tiennyt, mutta kun sain ilmestyksen asiasta, elämäni muuttui. Oletko valmis antamaan itsesi ilman ehtoja? Itse olin ajatellut avioliittoon menossa aina avioehtoa, mutta tällöin puuttuu täysin luottamus, onko silloin edes järkevä mennä avioon. Ajatusmalli on enemmänkin mitä saan, mutta itse en ole ihan kaikkea valmis antamaan. Toisaalta kun luen Raamattua, huomaan sen olevan avioehto, ei aviossa voi elää kuinka haluaa, antaminen on molemminpuolista, anteeksiantavaa, mutta todellista parannuksen tekoa vaativaa täyttyäkseen ja siinä pysyäkseen, puhdasta ja pyhää.

Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1 Kor.6.9-10)

Toinen harha joka minulla oli, että rakkaus on tunne, huuma, sydämen kiivas lyönti,  mutta eikö tunteet muutu kovin kovaa vauhtia. Rakkaus ei siis ole tunne, olen elänyt maailmassa ja tiedän, että maailma ei elä rakkaudesta eikä tunne rakkautta. Tässä kuvataan mitä Rakkaus on, Jumala on Rakkaus, nämä ovat Jumalan luonteenpiirteitä, mutta myös Hengen hedelmiä.


Rakkaus on pitkämielinen, 
rakkaus on lempeä; 
rakkaus ei kadehdi, 
ei kerskaa, 
ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, 
ei etsi omaansa, 
ei katkeroidu, 
ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
(1 Kor 13:4-7)

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, 
ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, 
hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. 
(Galatalaiskirje 5:22)

Tässä meille ilmoitetaan mitä rakkaus on ja kun luen listan, huomaan että siinä ei juuri ole tunteille sijaa, kyse on enemmänkin asenteesta, tahdosta, kuin valtavista tunneryöpyistä, jotka ovat enemmänkin himoa ja luonnollista vetovoimaa kuin rakkautta.

Joka rakastaa jotakin on valmis kärsimään sen edestä. Rakkaus ei välitä pienistä vainoista tai pilkasta sillä rakkaus tuntee korkeamman totuuden ja pysyy siinä, sillä rakkaus voittaa kuoleman, on suurempi kun mikään kärsimys. Jossakin pysyminen vaatii ymmärrystä asiasta, ettei luovu siitä, kun kuulee jonkun hienon teorian. Jossakin pysyminen vaatii itsekuria ja todellista asennetta, se vaatii voimaa, kun toiset eivät ymmärrä sinua ja yrittävät puhua sinut harhateille. Todellista luonteen asennetta on pysyä rakkaudessa ja epäitsekkyydessä, pitkämielisyydessä, vapaana kaikista katkeruuden juurista ja valheen koukeroista. Todellista luonetta on iloita totuudesta, vaikka itse olisikin tehnyt virheen totuuden edessä! Olla puolustelematta tekojaan ja pyytää anteeksi virhettään ja kiittää armosta joka on annettu nöyrille! Ylpeähän ei edes voi pahoitella tekoaa, koska hän on itsekäs, eikä voi edes myöntää olleensa väärässä. Rakkaus on siis nöyryyttä ihmisten ja Jumalan edessä, se on totuudesta iloitsemista!

Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. (1.Johanneksen kirje 4:16)

Sanoin, että maailma ei elä, eikä tunne rakkautta ja siksi meidän tulee oppia tuntemaan mitä todellinen rakkaus on, uskoa se mitä olemme oppineet ja pysyä siinä. Meidän tulee sisäistää todellinen rakkaus ja elää sen mukaan! Rakkaus on ehdotonta uskollisuutta, siksi Johannes kirjoittaa seuraavaa, jonka myös Jeesus ilmoitti monta kertaa.

Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette alusta kuulleet, tulee siinä vaeltaa.  (2.Johanneksen kirje 1:6)

Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. (1 Joh 2:3-6)

Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 
(1. Johanneksen kirje 4:8)


Rakkaus pitää sopimuksen, ei huoju eikä horju. Ensin meidän tulee oppia tuntemaan rakkaus että voimme pysyä siinä, rakkaus on ehdotonta, mutta siinä pysyminen on ehdollista. Että rakastamme Jumalaa, meidän tulee siis tuntea ja pitää Hänen käskynsä, joka on rakkaus, joka sisältää koko lain ja profeetat. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, joka on vanhan testamentin ilmoitus Kristuksesta ja Jumalasta.
Jos minä päätän alkaa seuraamaan noita käskyjä, en tule ikinä onnistumaan. Käskyjen seuraaminen ei ole minun päätökseni tehdä jotakin vaan minun tulee sen sijaan antautua rakkaudelle, niin tuo rakkaus täyttää lain, minun tehtävä on siis antautua ja pysyä, ei suorittaa ja täyttää.
"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat." (Matteus 22:36-40)
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." (Johannes 14:21)

Rakkaus on uskollinen ja antaa itsestään aina lisää, se on kuin virta joka kasvaa, kun me lähestymme rakkautemme kohdetta. Tällöin Rakkaus ilmoittaa itsensä meille antaen enemmän ja enemmän. Todellinen rakkaus antaa tilaa, ei sido tai vaadi, rakkaus antaa! Meillä on vapaus pysyä rakkaudessa tai luopua siitä, kohdella oikein tai väärin, puhua rakentavasti tai tuhoavasti, puolustella tekojamme tai nöyrtyä totuuden edessä, valinta on sinun!

Käskyissä pysyminen on siis rakkaudessa pysymistä, sitä ei voi lihan voimalla eli ihmismielen voimalla tehdä, vaan ainoastaan Pyhän Hengen voimassa. Lihan voimalla yrittämällä se on lakihenkisyyttä ja Kristuksen ristintyön mitätöimistä, mutta Pyhässä Hengessä lain täyttäminen on Kristuksen ja Jumalan teko, tällöin kaikki kunnia kuuluu Hänelle eikä kukaan voi kerskata. Että me voimme täyttää lain joka tulee täyttää, voimme tehdä sen vain nöyrtymällä Hänen väkevän kätensä alle ja antaa Hänen vapauttaa meidät vapauteen johonka vain Jeesus voi vapauttaa. Jumala on Rakkaus, mutta hän tulee voimassa ja kun Hän tulee elämääsi voimassa, sinun tulee ymmärtää nöyrtyä ja uskaltaa antaa Hänen tehdä mitä ikinä on tekemässä ja irrottaa otteesi niistä asioista jota nousee mieleesi, sillä tiedät että juuri niihin asioihin on tulossa vapaus ja voitto sinun kohdallasi juuri sillä hetkellä. Sidokset ja kahleet vaihtuvat totuuteen ja rakkauteen.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. (1 Joh 4:18)

Rakkaus on täydellistä luottamusta, epäluottamushan on pelkoa, että toinen tekee jotakin sopimatonta. Raamattu ilmoittaa, että Hän ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen. (2. kirje Timoteukselle 1:7)

Kyse on siis voimasta ja rakkaudesta ja puhtaudesta Jumalan edessä ja silmissä, toistemme edessä ja silmissä. Rakkaus on läpinäkyvää, se ei peittele mitään, se näyttää niin vahvuudet kuin heikkoudet, mutta ei missään kohden käytä toisen heikkoutta hyväkseen vaan rakentaa ja nostaa, rakkaus vahvistaa ja hoitaa.

Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin." (korkea veisu (laulujen laulu) 8:6-7)

Alussa sanoin, että Rakkaus ei ole tunne, mutta elämä ilman tunteita on todella kylmäkiskoista ja ei kuvaa Jumalaa, sillä Hän itse antoi meille myös tunteet ja ne ovat osa elämäämme, me emme siis perusta asioita ailahteleviin tunteisiimme, mutta ne ovat seurausta siitä mitä sisimmässämme tapahtuu ja näin vahvistavat rakkautemme. Ajattele avioliittoa tai seurustelua ilman tunteita!? Rakkautta ei voi ostaa, sillä rakkaus antaa itsensä, ei tavarat ole rakkautta. Rakkaus on molemminpuolista, muutoin se on hyväksikäyttöä.

Tänä päivänä muodissa on avioehto, koska avioerot ovat niin yleisiä, joka taas johtuu siitä, ettei tunneta mitä rakkaus on, ei oikeasti sitouduta. Eli ei siis anneta itseä kokonaan ja pidetään takaovi auki, kuinka halpana rakkautta tänäpäivänä pidetäänkään. Tänä päivänä on vallassa pelko ja hyväksikäyttö, epärehellisyys, itsekkyys, välinpitämättömyys, mutta Kristus mursi kaikkien näiden ja muiden voimien ja valtojen, sekä pahojen henkien voiman ja antoi myös meille voiman näiden yli jos nöyrrymme ja muutumme mielen uudistuksen kautta. Tällöin kuljemme voimasta voimaan ja todellisessa vapaudessa rakkaudessa. Sinun nöyryytesi on voima elämässäsi, rehellisyys ajatusmaailmassasi, totuuden etsiminen henkilökohtaisesti.

Kun Rakkaus on karkottanut kaiken pelon elämästämme ja olemme puhtaudessa Herramme edessä, saamme vaeltaa täynnä intohimoa ja voimaa, sillä sitä rakkaus on, rakkaus on intohimoa ja sillä ei ole mitään tekemistä himon tai seksuaalisen vietin kanssa. Intohimo on sisäinen halu olla intiimissä suhteessa rakkaansa kanssa, joka taaskaan ei ole seksuaalista, vaan avointa, läpinäkyvää, itsensä kokonaan antavaa ja paljastavaa rakkaussuhdetta. Kyse ei ole siis saamisesta tai käskyistä, vaan siitä oletko valmis antamaan itsesi ilman ehtoja. Näin Kristuskin teki, antoi itsensä meidän edestämme kun vielä syntisiä olimme ja sinulla on vapaus valita otatko tuon rakkauden vastaan antamalla itsesi kokonaan ilman ehtoja ja auki olevia takaovia. Laki on vain ilmoitus siitä mitä rakkaus on, että voimme pysyä siinä ja uudistua ymmärryksen lisääntymisen kautta. Rakkautta on luopuminen asioista jotka eivät kunnioita toista tai rakenna sinua tai teitä. Rakkaus rakentaa sanoo Raamattu.

Me emme tienneet paremmasta, mutta Kristus tiesi, me tunsimme tämän maailman, mutta Kristus tunsi tämän sekä Taivaallisen. Se on suurinta rakkautta, että Hän antoi itsensä meidän edestämme, kun vielä olimme ymmärtämättömyyden vallassa, että voisimme saada ymmärryksen ja yhteyden Taivaallisiin. Tämä voi tapahtua vain Kristuksen armon ja rakkauden kautta, sen voiman avulla, jonka saamme Kristuksessa Pyhässä Hengessä, kun emme leiki näillä asioilla, vaan otamme Hänet tosissamme.

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Roomalaiskirje 5:8)

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh3:16)

1 kommentti:

  1. Hyvää asiaa kirjoitat. Itse ajattelin pitkään itsestäänselvyytenä sitä, että kun mennään naimisiin, niin pankkitilikin on yhteinen. Tällaisen esimerkin sain vanhemmiltani. Kasvaessani kuitenkin totesin, että nykypäivänä tämä näyttää olevan harvinaista.

    Hienoa pyrkiä tuohon itsensä antamiseen, sitä opetellessa... :)

    VastaaPoista